Cenote in Tulum, Mexico

10 Jun 2014

Pictures that Speak



Taas löytyi kiva applikaatio, joka ei minun rakkaassa vanhassa Windows Phonessa toimi, ainoastaan iPhonessa ja Androidissa. Mutta se vaikuttaa niin kiinnostavalta, että päätin tutustua siihen kuitenkin. Seuraava puhelimeni taitaakin olla eri merkkinen.

”Pictures that speak” kuvaa hyvin Rahul Golwalkarin perustamaa pikSpeak Appia. PikSpeak on ilmainen iTunesista ja Google Playstä kännyyn ladattavissa oleva kamerasovellus, jolla saa otettua erikoisia kuvia. Nappia painamalla ei nimittäin ikuisteta vain kuvaa, vaan myös ääni. Kuvaushetkellä kuuluvat taustaäänet siis tallentuvat kuvan mukana. Kuulostaa aika hienolta tavalta jakaa kuvia ja kokemuksia. Esimerkiksi vaikka häistä olisi kiva ottaa kuvia, joissa kaikki äänikin ikuistuu.

Mikä pikSpeakistä tekee some-sovelluksen, on sen Facebook ja Twitter jakamislinkit. Kuvan voi hetkessä jakaa kavereille ja seuraajille.

PikSpeak-kuvat voi ladata iTunesin kautta Macille tai PClle. PikSpeak-sovelluksella kuvia voi myös editoida, ja äänitysaikaa säätää. Samalla voi lisäillä efektejä ja filttereitä. Mikä sitten erottaa tavallisen  videon ja pikSpeakin? No video vie paljon enemmän tilaa, pikSpeak on vain noin 10% tavallista kuvaa suurempi tiedosto. Sen kuvat ovat myös videokuvaa tarkempia.

Arvosteluja selailemalla selvisi, että sovelluksesta pidetään paljon, mutta se kaatuu usein.

PikSpeak vaikuttaa välineeltä, jolla saa helposti jaettua edistyneemmällä tavalla esimerkiksi lomakokemuksia. Matkailualalla pikSpeakiä voisi käyttää mainonnassa. Matkailualan yritysten nettisivuille voisi tavallisten kuvien sijasta ladata kuvia, joissa kuuluu taustalla ihmisten äänet, musiikkia tai meren aallot. 



http://www.pikspeak.com/

5 Jun 2014

Ihan nevari


Ja jatketaan minulle ennestään tuntemattomien some-sovellusten tutkailua ja someentutustumistehtävää. Tehtävä on sinänsä helppo, koska en tunne kovinkaan montaa sovellusta, niin valinnanvaraa riittää. Toisaalta kun en monista ollut kuullutkaan, en aluksi tiennyt, mitä mahdollisuuksia minulla on tämän tehtävän tekoon. No vähän kun googletttelin niin löysin listan sosiaalisen median sovelluksista. Tutkiskelin sitä ja nappasin kinnostavimmat.Ja tässähän sitä oppii.
 
Squidoo on some sovellus, jossa käyttäjä luo web-sivun (lense=linssi), joka esittelee ja käsittelee häntä itseään kiinnostavia aiheita. Samoin sivun voi valjastaa työmaailman tarkoituksiin tai itsensä brändäämiseen. Käyttäjillä ei tarvitse olla aiempaa tietoa Internet-sivuston luomisesta onnistuakseen Squidoossa.
 
Sivuaan voi muokata korostamaan käyttäjän (lensmaster) näkökulmia, mielipiteitä, osaamista tai suositteluja. Squidoo-lens voi olla ihan mistä tahansa aiheesta. Sivulla kerrotaan asioista ja siellä on kuvia, mutta erittäin tärkeitä ovat linkit muualta netistä löytyvien kyseisiä aiheita tukevien sivustojen tai materiaalien luokse. Squidoo on vähän niin kuin bloggausta, mutta itseään ja/asiaansa mainostetaan enemmän ja aiheen ympärille luodaan linkkiverkosto.
 
Squidoossa voi myös tienata rahaa ja Squidoo jakaa sen saamat tulot: 5% menee hyväntekeväisyyteen, 50% lensmastereille ja 45% Squidoolle.
Sovellus ei ole juurikaan rantautunut Suomeen. Se on ylivoimaisesti suosituin Yhdysvalloissa ja yllättäen Intiassa (Alexa). Sen suosio on kuitenkin laskenut näissäkin maissa. ChrunchBase listaa kilpailijoiksi HubPages, Doodlekit, Weebly, Synthasite, Jimdo, Google Pages, SiteKreator ja Sampa. Onko nämäkin suomalaiselle ihan nevareita vai onko minulla vaan tosi tosi tosi paljon opittavaa somesta?
 
Jos Bebo on ylösnoussut mm. Blabin ansiosta niin onko Squidoo sitten vaarassa jäädä muiden some-sovellusten jalkoihin?
 
 

4 Jun 2014

Ylösnousemus - ja kamera käy!



Kerran jo kuopattu Bebo on uudelleensyntynyt. Birchin pariskunta myi menestyneen Bebon isolla summalla AOLille vuonna 2008. Se kuitenkin menetti suosionsa Facebookin jyrätessä sen maan rakoon. Hiljattain Birchit ostivat sen halvalla takaisin ja muuttivat sen uuteen muotoon. Tänä vuonna Bebo julkaisee kolme uutta appia. Nyt hieman aiheeseen tutustuttuani aion esitellä niistä ensimmäisen.


Blab – video walkie talkie. Blab on uusi viestinlähetyssydeemi, jossa valitaan kaveri, jolle Blab-viesti lähetetään. Sitten painetaan recciä ja otetaan videokuvaa, missä voi kuvata ympäristöä ja höpöttää. Klippi lähtee saman tien kun recistä päästää irti valitulle kaverille/kavereille. Kontakteilla ei tarvitse olla Blabia vastaanottaakseen Blab-viedeoita. Tosin jos kaverilla sattuu olemaan Blab, hän voi lähettää videon takaisin. Sovellus on siis vähän niin kuin tekstiviesti tai WhatsApp, mutta mitään ei kirjoiteta, vaan puhutaan kameralle.


Sovellus eroaa Skypestä ja Facetimesta siinä, että kohden ihmisen ei tarvitse istua kenties eri puolilla maailmaa samaan aikaan pitkissä pätkissä kerrallaan. Blab-videot otetaan vauhdissa ja missä vain, ja vastaanottaja voi katsoa ne ja vastata milloin vain. Blab on erilainen kuin Instagram, Snapchat ja Vine siinä, että tarkoituksena ei ole vain näyttää ja jakaa videoita, vaan myös viestitellä kavereiden kanssa.


Harmi, vain, että Blab appi on jaossa tällä hetkellä vain iPhonelle.


Itse kun matkailualaa opiskelen, voisin kuvitella Blabin olevan aika mainio tapa mainostaa matkakohteita puskaradion kautta. Eli kun kaverit lähettelee videoviestejä jostain paahtavan auringon alta, ja taustalla näkyy sekä kuuluu meren aallot ja palmunlehtien havina, kyllä siinä itse kukin tulee kateelliseksi. Samallahan voi vaikka lähettää mummolle matkaterveiset maksamatta postikorttien postikuluja. Toisaalta onhan postikortti kyllä mukavan perinteinen ja postilla menee muutenkin huonosti…No mikään ei voi estää kehitystä.